
Nostetta osaamiseen ja työelämään
Osaat enemmän - pärjäät paremmin
Noste on pääosin työssä käyvien aikuisten osaamisen kohottamiseksi tarkoitettu ohjelma. Se kohdistuu vähiten koulutusta saaneeseen aikuisväestöön.
Opetusministeriö on yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen ja työministeriön kanssa käynnistänyt vuosille 2003–2007 ajoittuvan aikuisten koulutustason kohottamisohjelman, jonka tavoitteena on parantaa kohderyhmän työelämässä pysymistä ja urakehitystä. Ohjelmalla pyritään myös vaikuttamaan työllisyyteen ja lieventämään suurten ikäluokkien eläkkeelle siirtymisen aiheuttamaa työvoimavajausta.
Noste-ohjelman koulutus on tarkoitettu pääasiassa 30–59-vuotiaille työssä käyville aikuisille, joilla on paljon työssä karttunutta ammattitaitoa, mutta perus- tai kansakoulun jälkeinen koulutus tai todistus siitä puuttuvat. Aikoinaan oli kiire työelämään ja koulut jäivät käymättä. Ammatillinen tutkinto olisi kuitenkin hyvä olla tulevaisuuden kannalta.
Noste-ohjelmassa tuetaan myös 25-59-vuotiaiden henkilöiden peruskoulun loppuun suorittamista.
ENO-hankkeeseen osallistuvat oppilatokset: