Artesaanin, punontatuotteiden ja kalusteiden valmistajan koulutuksessa opiskellaan ammattitaito, jolla voidaan työskennellä itsenäisenä käsityöyrittäjänä joko koko- tai osa-aikaisesti.
Pääaineina ovat erilaiset punontatuotteet ja niiden lisäksi voi perehtyä myös kalusteiden ja harjojen valmistukseen. Artesaanin tutkinnon suorittaminen antaa mahdollisuuden hakea jatko-opintoihin mm. ammattikorkeakoulun Artenomin (AMK) opintoihin.
Koulutus on tarkoitettu näkövammaisille henkilöille tai muille hakijoille, jotka tarvitsevat opinnoissa erityisolosuhteita tai -tukea. Vapaille opiskelupaikoille voidaan ottaa ilman erityisperustetta. Opiskelijaksi valinta edellyttää lisäksi soveltuvuutta käsityöalalle mm. käsien ja sormien koordinaation toimivuus kiinnostusta ammattialaan tarvetta työllistävään koulutukseen.
Artesaanin 120 opintoviikon opinnot voi suorittaa kolmessa vuodessa. Opiskelujen kestoon vaikuttaa aiemmin hankittu ja tunnustettava osaaminen. Opinnot pyritään toteuttamaan mahdollisimman paljon kiinteässä yhteydessä työelämään. Artesaanin perustutkinnon voi suorittaa myös näyttötutkintona.
Sisältävät mm. äidinkielen ja vuorovaikutustaitojen, ruotsin ja englannin kielen, matematiikan ja liikunnan opintoja.
käsi- ja taideteollisuusalan perustaidot, kuten esteettinen, visuaalinen ja kulttuuriosaaminen sekä perinteen taitaminen ja esinevalmistuksen suunnittelu, punontatekniikat ja työvälineet, valmistettavia tuotteita mm. paju- ja rottinkikorit, harjojen sidontatekniikat ja työvälineet, valmistettavia tuotteita erilaiset käsisidotut harjat, kalustetöiden tekniikat ja työvälineet, valmistettavia tuotteita mm. rottinki- ja puukeppirunkoiset kalusteet, tuotteen asiakaslähtöinen valmistus, tuotteen suunnittelu ja valmistus, yritystoiminnan perusteet, lisäksi perehdytetään artesaanin työympäristöihin ja suoritetaan erilaisia valinnaisia opintoja. Ammatillisiin opintoihin sisältyy opinto-ohjausta
(väh. 1,5 ov) ja työssäoppimista (väh. 20 ov), joka toteutetaan erilaisina työelämän tehtävinä. Osaaminen kultakin opintoalueelta osoitetaan mm. ammattiosaamisen näytöin mahdollisimman aidoissa tilanteissa.
Opiskelijan oman valinnan mukaan ammatillisia, yhteisiä ja kuntouttavia opintoja.
Koulutus alkaa elokuussa. Yleiset hakuohjeet ja lomakkeet löytyvät kohdasta Hakeminen. Opiskelijaksi haetaan suoraan opiston omalla hakulomakkeella. Keskuspuiston ammattiopisto ei ole mukana yhteishaussa.
oppilasohjaaja Päivi Määttä, puh. (09) 5110 8242
oppilasohjaaja Virpi Oinonen, puh. (09) 5110 8244
etunimi.sukunimi@keskuspuisto.fi
Arlan toimipaikka, Puustellinmäki 4–6, 02650 ESPOO
